tiistai 20. joulukuuta 2011

Paku

Tämmöinen Transporter oli maalattavana, molemmat kyljet ja takaluukku maalattiin, maalit vedin itse pintaan ja opettaja tuli lakkauksen kanssa avustamaan.
Taitaa kuvat jälleen kertoa enemmän :) Pientä ongelmaa tuli lakkauksen kanssa, ei meninannut pinnasta tulla mitenkään päin hyvä ja lakkaa tuli vedettyä kyllä reippaasti. No lattiallekkin taisi tulla, ne valumat onneksi saatiin hyvin korjattua ja kiillotettua.
Maalina Ppg.
Peittelyt meneillään, hiottu P800
Juuri ennen väriä...
Harsot pinnassa.
Toinen kylki
Ja eiköhän siinä lakkauksessa pientä valumaakin syntynyt.
Lakat pinnassa.
Takaluukusta tuli ihan kohtuullinen.
Kohtuuhyvä lopputulos. Kyseessä kuitenkin isot pinnat.

Vanteita Runkoo.

Runko...
Netan kanssa päästiin taas vähän maalaileen, mitään pohjia ei tehty, vanteet tuli hopeiksi ja runko pinkiksi, ainakin erottuva sävy :) Eipä tästä kummempia kertomaan, kuvat ne kuitenkin enemmän sanoo. Lakkauksen teki Juhana kakkoselta.
Maalina Ppg. 
Hiekkapuhalletut vanteet, pohjamaalattu.



Maalit pinnassa.
Ensiksi hopeaa...
Vanteet lakkausta vaille valmiit, runkoon vielä väriä ja lakkaus.

Tuollainen pinkki kolmikerrosväri

tiistai 13. joulukuuta 2011

Koulutuskeskus Tavastia

DuPointin maalivarasto
Olimme Netan kanssa Hämeenlinnassa Koulutuskeskus Tavastialla tutustumassa. Oli kyllä mukava ja opettava reissu, tuli paljon uutta tietoa. Kiva oli kuulla useiden eri opettajien opetusta ja mielipiteitä, meillä tottunut vain yhden tapoihin. Oppi jotenkin näkemään asioista toisiakin näkökulmia.
Hallitilat olivat hieman isommat kuin meillä, ja muutenkin oli erilaista, tosin löytyi samaakin. Innolla odotan tulevia vierailuita ensivuoden puolella.
Kahvittelu/oleskelutila
Työsali
Heckerin maalivarasto, oltiin lakkaa sekoittamassa.
Jari Välkkynen opettaa aikuisopiskelijoille kiillotusta
Hienoja maalauksia. Pakko oli kuvata jokapaikkaa.
Työsali
Maalauskammion nappeja, erilainen kuin meillä. Suht selkeä kuitenkin ja hyvät ohjeet.

MR2

Olimme Netan kanssa Koulutuskeskus Tavastialla teollisen pintakäsittelyn puolella tutustumassa.
Pääsimme siellä heti töihin, Toyota MR2:sen maalaukseen ja lakkaukseen. Kanssamme töitä tekivät Ville ja Santi. Autoa oli jo aikaisemminkin maalailtu, mutta sormenjälkien takia vedettiin uusi massa pintaan, ensin kuitenkin karhunkielellä pyyhintä, rasvanpesu ja tahmeliinalla pyyhintä. Maalina oli DuPointin maalit joilla emme Netan kanssa olleet aiemmin maalanneet ja pintaan jäi pilveilyä joten maalia laitettiin toinenkin kerros, johon sekoitettiin blenderiä, että pinta tulisi tasaisemmaksi.
Toisena päivänä laitettiin peittelyt aamusta uusiksi ja lakkaa pintaan, lakkana oli Hecker 8034 lakka, jota emme myöskään olleet aiemmin käyttäneet, tuli sitten heti tehtyä pienet valumatkin, no niitä sattuu.


Tuollainen työmaa, ensin pyyhkäistiin karhunkielellä muutaman naarmun ja sormenjäljen takia, sitten peittely ja maalit pintaan.


Peiteltynä, Santi aloittamassa maalausta.
Ensimmäinen kerros maalia pinnassa.
Santi maalaa
Maalit pinnassa ja peitelty lakkausta varten.
Peittelyn tarkistusta.
Pientä valumaakin sain aikaiseksi.
Kokonaisuudessaan lopputulos hyvä.